Arkkitehti

Renni Haroma

Arkkitehtitoimisto
Haroma & Partners Oy

Arkkitehti SAFA, toimitusjohtaja ja pääosakas

Tyylisuunta
Skandinaavinen, moderni, minimalistinen

August edustaa aikaa kestävää pohjoismaista arkkitehtuuria. Yhtiön on suunnitellut lahjakas ja arvostettu SAFA-arkkitehti Renni Haroma.

Yli kaksikymmentä vuotta arkkitehtinä työskenneellä Rennillä on vahvaa näyttöä alalta ja rautainen ote suunnitteluun näkyy huikeina tuloksina. Haroma on toisen polven arkkitehti ja kolmannen polven rakennussuunnittelija. Hän on kasvanut arkkitehdin ammattiin luontevasti perheessä, jossa on arkkitehti-isä sekä Artekin designin parissa elämäntyönsä tehnyt äiti. Nuorempana Haroma on opiskellut arkkitehtuuria yliopistoissa ja korkeakouluissa Suomen lisäksi Yhdysvalloissa, Englannissa ja Itävallassa.

Haromalla on skandinaavisen moderni käsitys arkkitehtuurista. Hänen ominta tyyliä edustavat minimalismi sekä japanilainen, italialainen ja tanskalainen estetiikka. Pääasiallisesti Haroman työt ovat moderneja, selkeälinjaisia ja skandinaavisia. Asuinsuunnittelussa hän on keskittynyt modernien ja korkeatasoisten omakoti- ja rivitalojen sekä huviloiden suunnitteluun, mutta hänellä on poikkeuksellisen vahvat referenssit ja osaamispohja myös eri tyyppisten loft-asuntojen ja eksklusiivisten penthouse-huoneistojen suunnittelusta.

Arkkitehdin sanoin

Kaarinan Ala-Lemu on arvostettu asuinalue, jonka erinomainen sijainti mahdollistaa hyvät yhteydet Kaarinan ja Turun palveluihin. Aluetta ympäröivän luonnon ja metsäisten kalliosaarekkeiden läsnäolo on merkittävä. Augustin asukkaana tulet varmasti nauttimaan luonnon läheisyydestä.

Suunnittelun lähtökohtana oli luoda nykyaikaisia asuntoja rauhalliseen asuinympäristöön. Yksikerroksiset asuinmassat on sijoitettu tontille mahdollisimman väljästi suhteessa toisiinsa, avautuen ilmansuunnallisesti optimaalisesti ja jättäen aurinkoisia oleskelupihoja toistensa väliin. 

Augustin pohjaratkaisut on suunniteltu avoimiksi ja eri elämäntilanteisiin muuntautuviksi. Pohjaratkaisuihin on tuotu myös uudenlaista twistiä, sillä asunnot yhdistyvät toisiinsa kuin Tetris-palat. Näin saatiin perinteiseen rivitalon pohjaan lisää mielenkiintoa sekä tilavat kodinhoito- ja kylpytilat. Ja mikä parasta, suurempien neliöiden sekä viisiöiden kylpyhuoneista on suora kulku takaterassille, jossa on varaus ulkoporealtaalle. Kukin asunto suuntautuu voimakkaasti läpi olohuonetilan avautuen suurten lasipintojen kautta rauhalliseen oleskelupihaan. Olohuoneen ja makuuhuoneen suuri ikkunapinta-ala sekä koko asunnon levyinen katettu takaterassi tuovat ympäröivän luonnon osaksi sisustusta.

August edustaa arkkitehtuuriltaan modernin pelkistettyä ja selkeää pohjoismaista arkkitehtuuria, jossa puhtaan valkoinen rappaus ja terassien musta pystypanelointi muodostavat konstailematonta ja esteettisesti kaunista, särmikästä julkisivupintaa. 

Renni Haroma